MATTI JOHANNES KOIVU
Article categories: Music
Kulttuurikorjaamo ry - Kulturgaraget rf
Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin.
Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.
Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle.
Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”
Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kahdeksan soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.
Pe 6.2. klo 19.00
Liput 35/30