Ohita valikko
Hanke

Suuntaamo - Kohti ammattia

Suuntaamo-hanke vastaa ajankohtaiseen alueelliseen haasteeseen: nuorten aikuisten
työttömyys on Pohjanmaalla kasvanut ja samanaikaisesti osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin on vähentynyt. Tämä vaikeuttaa erityisesti niiden nuorten asemaa, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto ja jotka ovat jääneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Monilla kohderyhmään kuuluvilla on taustallaan keskeytyneitä opintoja, puutteelliset opiskelutaidot ja haasteita elämänhallinnassa. Nykyiset koulutus- ja työvoimapalvelut eivät tavoita tätä joukkoa
riittävän varhain tai joustavasti.
Hankkeen päätavoitteena on rakentaa ja pilotoida Suuntaamo-toimintamalli –
oppilaitospohjainen, yksilöllisesti ohjattu ja matalan kynnyksen valmennus, joka toimii
väliportaana niille, joille suora siirtyminen tutkintokoulutukseen tai työelämään ei ole realistinen vaihtoehto. Malli rakentuu asteittaisesta etenemisestä, toimijuuden vahvistamisesta ja yksilöllisestä tuesta. Pedagoginen lähestymistapa korostaa konkreettisia onnistumisen kokemuksia, etenemistä pienin askelin ja visuaalisesti selkeitä etenemispolkuja.
Suuntaamo-valmennus sisältää kolme pääosa-aluetta: elämänhallinnan ja arjen taitojen tukeminen, opiskelutaitojen ja toiminnallisen oppimisen vahvistaminen sekä ammatillinen osuus. Ammatillisessa osuudessa suoritetaan tutkinnon osia tai niiden osakokonaisuuksia ravintolaja catering-alalla sekä sosiaali- ja terveysalalla – toimialoilla, joilla on sekä työvoimapulaa että
matalan kynnyksen työtehtäviä. Valmennus toteutetaan jatkuvan sisääntulon mallilla, yksilö- ja pienryhmämuotoisena, sisältäen vahvaa arjen ohjausta ja henkilökohtaista tukea.
Pilotoitava malli toteutetaan Vamialla, ja se juurrutetaan osaksi Vamian pysyvää toimintaa hankekauden päätyttyä. Malli täydentää olemassa olevia palveluja erityistä tukea tarvitseville ryhmille ja vastaa selkeästi tunnistettuun palveluaukkoon. Pitkän aikavälin tavoitteina ovat syrjäytymisen ehkäisy, koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen ja siirtymien vahvistaminen
koulutukseen ja työelämään. Suuntaamoa hyödynnetään myös ennaltaehkäisevästi
oppilaitoksessa jo opiskelevien kohdalla: opiskelijat, joilla on riski keskeyttää opinnot, voivat siirtyä Suuntaamoon saamaan lisätukea ja jatkaa opintojaan keskeyttämättä.
Hanke ei toimi päällekkäin muiden alueen palvelujen kanssa, vaan tuo lisäarvoa täydentämällä olemassa olevaa verkostoa ja tekemällä tiivistä yhteistyötä työllisyyspalveluiden, kolmannen sektorin ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Yhteistyörakenteet ja työnjaot on määritelty
yhteiskehittämisen keinoin ja niitä vahvistetaan edelleen hankkeen aikana.
Hankkeen keskeisiä tuloksia ovat: uuden toimintamallin pilotointi ja dokumentointi, kohderyhmän ohjautuminen koulutukseen tai työhön, osaamismerkkien käyttöönotto valmennuksessa, saavutettavat ja osallistujalähtöiset oppimisympäristöt sekä vahvistunut alueellinen palveluohjaus. Tulokset ja toimintamallit levitetään päätösseminaarissa ja alueellisissa
verkostoissa, ja ne jäävät hyödynnettäviksi myös hankkeen jälkeen.
Suuntaamo-hanke vahvistaa heikossa asemassa olevien nuorten aikuisten työelämävalmiuksia, tukee ohjattua oppimista ja lisää osallisuutta. Hanke kehittää valmennuksellisia palveluja, jotka
tarjoavat osallistujille yksilöllisen ja asteittaisen etenemispolun kohti koulutusta tai työelämää silloin, kun suora siirtyminen ei ole realistinen vaihtoehto. Samalla Suuntaamo parantaa palvelujen saavutettavuutta ja edistää kohderyhmän siirtymiä koulutus- ja työelämäpoluille. Näin
hanke vastaa ESR+ -ohjelman toimintalinjan 4 tavoitteisiin, painottuen erityistavoitteeseen 4.1: työllistymismahdollisuuksien edistämiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn palvelujärjestelmästä. Suuntaamo tukee myös Pohjanmaan maakuntastrategian painopisteitä vahvistamalla osaavan
työvoiman saatavuutta ja edistämällä alueellista osallisuutta.

Lisätiedot

Hankepäällikkö Marlén Puska,
marlen.puska@vamia.fi